The Rajatorppa News
*********** Täydellä teholla teennäisyyden kimpussa kantaaottavat ja satiiriset käänteisuutiset **********
maanantai, 20. helmikuuta 2012
Kreikan lainasopu on enää minuuttien päässä
Neuvottelut Kreikan uudesta velkapaketista venyvät viime metreille asti, mutta sopimus näyttää olevan syntymässä juuri nyt tänään. Euroalueen valtiovarainministerit kokoontuvat päättämään uudesta lainapaketista, jonka koko eri arvioiden mukaan näyttää kohoavan jopa 170 miljardiin tai jotain sinnepäin. Mutta aivan lopullista päätöstä tuskin syntyy tänäänkään: Suomen valtiovarainministeriö tiedotti maanantaina, että lopulliset päätökset tehdään maaliskuun 12. päivä alkavalla viikolla.
perjantai, 3. helmikuuta 2012
Ennuste: NSN:stä katoaa jopa 1300 työpaikkaa
Tuoreen arvion mukaan NSN:n liiketoiminnoista katoaa jopa 1300 työpaikkaa. Pääluottamusmies Petri Sarvinainen, mistä oikein on kysymys? "Emme tiedä vielä itsekään. Meille on vaan ennustettu että työpaikkoja katoaa ja olemme tästä hyvin huolissamme. Voi olla että jonain aamuna kun tulen työpaikalle, sitä ei enää olekaan olemassa. Jotkut henkilöstöstä haluavat varautua tilanteeseen yöpymällä työhuoneensa lattialla. Jospa työpaikka ei sitten katoakaan!"
keskiviikko, 1. helmikuuta 2012
tiistai, 31. tammikuuta 2012
Turvallisuusneuvosto puhutti presidenttiehdokkaita
Suomen uudet presidenttiehdokkaat joutuivat YK:n turvallisuusneuvoston huomion kohteeksi. Turvallisuusneuvosto puhutti kumpaakin ehdokasta, tapaamisessa New Yorkissa.
keskiviikko, 25. tammikuuta 2012
Ultra Bra palaa lavalle tukeakseen Haavistoa
Ruuhka-Suomen liberaalit varhaiskeski-ikäiset ovat halukkaita tukemaan Pekka Haaviston (homoseksuaali, Vihreät) presidentinvaalikamppanjaa. HS:n uutisoinnin mukaan takavuosien 60-luvun pastisseja tehtaillut Ultra Bra yhtye aikoo uhrata itsensä tukikonsertissa: Se aikoo palaa lavalle tukeakseen Haavistoa! Sauli Niinistön (heteroseksuaali, Kokoomus) tukijoukoista tuskin löytyy vastaavaa uhrimieltä.
tiistai, 24. tammikuuta 2012
Brasiliasta löytyi kuolleeksi luultu apina
Kuolleeksi luultu apina elää yhä Brasilian sademetsissä. Tutkijaryhmä löysi apinan sattumalta kun se oli kuvaamassa tapiireja. "Luulimme kaikki että apina oli kuollut!" kertoo prof. John J. Ravenport. Tutkijoiden yllätykseksi apina avasi silmänsä, oikoi pitkiä karvaisia jäseniään ja alkoi laulamaan Carole Kingin kappaletta "It's too late". Kuolleeksi luultuja apinoita on tavattu eri puolilla eteläistä pallonpuoliskoa useinkin ja tutkijoiden yleisen käsityksen mukaan ne pääsääntöisesti ovat olleet todella kuolleita.
tiistai, 10. tammikuuta 2012
Guggenheim-museo tuleekin Tukholmaan
Guggenheim-säätiö on valinnut Pohjois-Euroopan ainoan museon sijaintipaikaksi Tukholman. Näin valitettavasti helsinkiläisten päättäjien suunnitelmat ja toiveet eivät tällä kertaa toteutuneet. Museo rakennetaan Tukholman satamaan, vastapäätä Viking Linjan terminaalia ja se tulee muistuttamaan hieman tyyliteltyä Vaasa-laivaa.
Tunnisteet:
Guggenheim
maanantai, 9. tammikuuta 2012
MikroPC-lehti: Piratismi on nyt kopimismi. Ruotsin uusi virallinen uskonto
Tiedostojenjakaminen on hyväksytty viralliseksi uskonnoksi Ruotsissa, uutissivusto TorrentFreak kertoo. Kopimismikirkon eli Det Missionerande Kopimistsamfundetin on perustanut filosofian opiskelija Isak Gerson.
Hän on koettanut saada kirkolleen virallista asemaa kahdesti aiemminkin, ja nyt viranomaiset ovat tunnustaneet kopimismin viralliseksi uskonnoksi. Sitä ennen sen piti muun muassa muodollistaa rukous- tai mediaatiomenonsa. Uskonnon pyhät symbolit ovat ctrl+c ja ctrl+v.
Kopimismin virallisesta asemasta huolimatta tiedostojenjakaminen ei ole laillista Ruotsissa. Gerson toivoo, että kirkko voi tulevaisuudessa vaikuttaa myös lainsäädäntöön. Kopimistiksi voi ryhtyä kuka tahansa maksutta.
Hän on koettanut saada kirkolleen virallista asemaa kahdesti aiemminkin, ja nyt viranomaiset ovat tunnustaneet kopimismin viralliseksi uskonnoksi. Sitä ennen sen piti muun muassa muodollistaa rukous- tai mediaatiomenonsa. Uskonnon pyhät symbolit ovat ctrl+c ja ctrl+v.
Kopimismin virallisesta asemasta huolimatta tiedostojenjakaminen ei ole laillista Ruotsissa. Gerson toivoo, että kirkko voi tulevaisuudessa vaikuttaa myös lainsäädäntöön. Kopimistiksi voi ryhtyä kuka tahansa maksutta.
sunnuntai, 8. tammikuuta 2012
Pankkien käyttö vähentynyt entisestään
Suomalaiset tarvitsevat entistä vähemmän Sampo, Nordea ja OP pankkien palveluja. Pankit ovat vetäytyneet sieltä missä ihmiset ovat ja niiden palveluja löytyy enää suurimmista kaupungeista. Näin pankit ovat vähitellen alasajamassa toimintaansa kun ihmiset siirtyvät käyttämään vaihtoehtoisia maksutapoja, kuten suoraa maksuliikennettä Internetin välityksellä.
Tunnisteet:
Sampo pankki
torstai, 5. tammikuuta 2012
Suosittu Aku Ankka on kuollut
Suurta suosiota nauttinut chileläinen Aku Ankka on kuollut. Hän kuoli keskiviikkona kärsittyään pitkään leukemiasta ja oli kuollessaan 77-vuotias. Suosittu Aku Ankka vieraili Suomessa kahdesti, vuosina 2001 sekä 2004.
keskiviikko, 4. tammikuuta 2012
Vahvista salasanojasi ryhmässä
Liity sinäkin ryhmään jossa voit yhdessä muiden tietokoneen käyttäjien kanssa vahvistaa salasanojasi. Ryhmän kanssa heikot salasanasi vahvistuvat tai voit keksiä kokonaan uusia.
tiistai, 3. tammikuuta 2012
Tästä on kysymys
Nyt on kysymys siitä. Suomen ei pidä eristyä tänne pohjan perukoille ja jäädä paitsioon Euroopan tapahtumista. Ei pidä elää menneisyydessä vaan suunnata eteenpäin. Varsinkaan ei pidä muistella kenenkään vanhoja tekemisiä. Tästä on kysymys. Pöö. Kaikki on hyvin.
maanantai, 2. tammikuuta 2012
Tanska EU:n puheenjohtajaksi - vaikka ei tiukkaan ytimeen pääsekään
Tanskan vuoro on tarttua ruoriin ja toimia EU:n ns. isäntämaana seuraavat puolisen vuotta. Tanska yrittänee tiivistää eurovaluutan ulkopuolisten maiden yhteistyötä, niiden toimiessa EU:n kovan ytimen uloimman kuoren rajapinnassa. Ytimen ns hardcore vyöhykkeen sisäpuolelle ei pääse kuin pari valittua maata.
perjantai, 30. joulukuuta 2011
Kansanedustajien rästikuningas on Jani Toivola. Ovatko kaikki Janit samanlaisia?
Iltalehden uutisoinnin mukaan (29.12) Jani Toivolalla on ulosotossa yli 5000 euroa. Hänen omien sanojensa mukaan kaikki on jo hoidettu kuntoon. On kuitenkin varottava tekemästä tästä sitä johtopäätöstä, että kaikki Janit syyllistyisivät samankaltaiseen, löysään oman talouden hoitamiseen. Toivola ei esimerkiksi ole eduskunnan ainoa Jani, vaan heitä on siellä muitakin. Ketään ei siis pidä leimata huonoksi taloudenhoitajaksi, pelkästään siksi että hän sattuu olemaan Jani.
torstai, 22. joulukuuta 2011
Pikkulinnut tarvitsevat herkkuja lintulaudalle
Talven tullessa pienet ystävämme pikkulinnut tarvitsevat lintulaudalle lisää nokittavaa. Katso tarkemmin alan kirjoista ketä ne voisivat olla.
maanantai, 19. joulukuuta 2011
Pankit yksimielisiä - taantumasta tulee lyhkänen
Orastavan taloustaantuman antaessa hiljakseen oireita syntymisestään ja autokaupan tehdessä ennätystulostaan, pankkien analyytikot ovat yksimielisiä arviossaan, että taantumasta tulee lyhyt.
tiistai, 13. joulukuuta 2011
Angry Birds -leikkipuistoja ympäri maailmaa
Tiedotusvälineiden mukaan rovaniemeläisyritys alkaa rakentamaan Angry Birds -leikkipuistoja ympäri maailmaa, nimittäin Espooseen ja Rovaniemelle.
sunnuntai, 11. joulukuuta 2011
Kaksikielisyys uhka Ruotsissa
Ruotsalaisen yhteiskunnan moniarvoisuudelle kaksikielisyys saattaa olla liian suuri koetinkivi. Kaksikielisinä syntyneet lapset joutuvat usein jo hyvin varhaisessa vaiheessa kärsimään pilkkaa kahdesta kielestään.
maanantai, 28. marraskuuta 2011
Kalamiehen pelätään hukkuneen Suomenlahdella
Syysmyrskyt lienevät koituneen kalamiehen kohtaloksi viime viikolla.Vaasan Yliopiston Iktyologin, Antti Naalisen mukaan tapaus on aika erikoinen: "Normaalioloissa hukkumisia ei juuri ole raportoitu tapahtuneen. Kalamies, siis puoliksi ihminen ja puoliksi kala - on hyvin sopeutunut elämään kylmissä vesissämme, jossa sen kutuaikakin sijoittuu talviaikaan."
torstai, 17. marraskuuta 2011
Greenpeace: Suomalaisten jäänmurtajien ei pidä mennä Kanadaan
Kahden suomalaisen jäänmurtajan on suunniteltu purjehtivat Kanadaan ensi keväänä. Se antaisi tekemistä jäänmurtajille Suomen kesän aikana. Onneksi Greenpeace on huomauttanut tiedotteessaan, että laivojen ei pidä mennä Kanadaan. Se tuli helpotuksena monille, siis tieto ettei sinne pidäkään mennä.
maanantai, 14. marraskuuta 2011
Internet on kasvi
Vanha totuus on, että jos joku kasvaa - sen täytyy olla elävä. Joukko asiantuntijoita on sitä mieltä että Internet on orgaaninen eliö - todennäköisesti kasvi. Internet haisee yleensä mädäntyneeltä lihalta ja se kasvaa viemäreistä käsin. Jos koskettaa Internettiä voi saada palovammoja tai kuolla äkilliseen sydänkohtaukseen.
perjantai, 4. marraskuuta 2011
Kreikka uhkaa litistyä
Paitsi että talouskurimuksessa riutuvan Kreikan talous on luhistumassa, on nähtävissä vakavia merkkejä nyt myös siitä että Kreikka on vähitellen litistymässä. Ateenan-kirjeenvaihtajamme tuskin pystyy peittämään järkytystään, joutuessaan seuraamaan kehitystä paikan päällä: "Akropolin kukkulan rauniot, Zeuksen temppelin pylväät, parlamenttitalo.. ovat kaikki alkaneet litistyä kasaan kuten myös ihmiset. Iltaisin ei tee mieli enää kävellä kadulla, kun jalkineiden alla alkaa lätisemään jos ei katso tarkkaan mihin astuu!"
tiistai, 25. lokakuuta 2011
maanantai, 10. lokakuuta 2011
Pankkiuhrit ja Angelan kriisisopu
Liian vähän puhutaan pankkien kärsimyksistä - noiden ikiaikaisten auttajiemme - jotka ovat uskollisesti läsnä elämämme monissa eri vaiheissa - tukien ja lohduttaen. Sillä jos pankkeja ei olisi, eihän silloin meitä ihmisiäkään olisi! Pankkiuhrit ovat nyt kuitenkin tunnustettu toisiasia jonka kanssa meidän täytyy elää. Myös pankkien pääomittaminen on tärkeää sanoo Erkki Liikanen. Siksi jokainen meistä voisi vapaaehtoisesti avustaa omaa pankkiaan. Myös Suomen Punainen Risti voisi ottaa pankkiuhrit keräystensä kohteeksi. Lehtitietojen mukaan Angela ja Nicolas taas ovat päässeet kriisisopuun, tarkoittaen lienee että he nyt jaksavat jatkaa kriisiään sopuisasti.
torstai, 22. syyskuuta 2011
Kreikan kriisi uhkaa kiristyä vielä entisestäänkin
Pääministeri Jyrki Katainen sanoi haastattelussa että Kreikan tilanne näyttää nyt kyllä erityisen pahalta ja muuttuu nähtävästi koko ajan vain pahemmaksi. Se pahentuu ja kiristyy entisestäänkin niin että sen vaikutus levittää kasvavaa huolta huomisesta jo galaksimme uloimmillekin tähdille.
maanantai, 22. elokuuta 2011
Paavo Lipponen presidenttiehdokkaaksi
Entinen pääministeri ja veteraanipoliitikko Paavo Lipponen on ilmoittautunut presidentinvaaleihin ehdokkaaksi. Jos löytää meren rannalta suuren simpukan ja painaa sen korvaansa vasten, kuulee meren aaltojen pauhinan. Jos löytää kengän ja painaa sen korvaansa vasten, kuulee kaukaisten askelten äänen.
maanantai, 8. elokuuta 2011
Finnairin kierre jatkuu
Valtiollinen lentoyhtiö Finnair etsii jälleen uusia säästökohteita pitääkseen koneensa Intiassa.
perjantai, 8. heinäkuuta 2011
Helsingin lokkiongelma: Lokit sotkevat taas paikkoja
Helsingin jokakesäinen lokkiongelma kuumentaa jälleen tunteita. Lokit sotkevat paikkoja, kuten laitureita ja puistoja. "En tiedä enää mitä tekisin; kertoo kyllästyneenoloinen harmaalokki. Me lokit olemme alkaneet sotkea paikkoja keskenään! Eilenkin meidän parven piti mennä Länsisataman laiturille mutta löysimme itsemme Kauppatorilta, lauttalaiturilta istuskelemasta! Sitten viime viikolla olimme Vantaalla urheilupuistossa vaikka kaikkien piti mennä Kaivopuistoon! Hermot tässä menee."
torstai, 19. toukokuuta 2011
Uudet liikennesäännöt käyttöön
Tammikuun 1. päivänä tuli uusia muutoksia liikennesääntöihin Unkarissa. Uudet säännökset hyödyttävät erityisesti jalankulkijoita sekä pyöräilijöitä. Uusien sääntöjen mukaan autoilijan pitää hidastaa vaihtia ennen suojatietä ja myöskin samalla kun raitiovaunu on pysähtymässä. Sellaiset paikat, missä on jaettu tie pyöräilijöille sekä jalankulkijoille tulee pyöräilijöiden ajaa korkeintaan 20 km/h, aikaisemman 30-50 km/h rajoituksen sijaan. Polkupyöräilijät saavat nykyisin ajaa yksisuuntaista katua väärään suuntaan, ellei sitä ole erikseen kielletty polkupyöräkieltomerkillä. Lisäksi polkupyöräilijät saavat ajaa autojonojen etummaisiksi ja heillä on uusien sääntöjen mukaan myös mahdollisuus käyttää ajotien keskiosaa.
lauantai, 14. toukokuuta 2011
EU:n päätöksenteko ja taloudenhoito vain poliittista peliä ja retoriikkaa?
Talouskomissaari Olli Rehnin mukaan komissio "Syynää tarkemmin Suomen kantaa - sinänsä rakentavia ehdotuksia" eikä usko että ne uhkaisivat Portugalin lainapakettia. Kaikki lienee silmänlumetta koska "Suomen ehdotukset" ovat olleet olemassa jo EU:n valmiissa uusissa ehdotuksissa. Rehn myös lainaa presidentti Mauno Koivistoa, joka kuulema oli linjannut Suomen Eurooppa-politiikkaa sanomalla, että "Suomi etsii yhteisiä ratkaisuja eikä tuota erityisiä ongelmia - ja hyvä niin". Kyseisen lauseen alkuperää ei ole ihan helppo löytää mutta jos se on totta niin heitto kuvastaa suomettumis-aikojen asenteita ja on suoraan sanoen aika hölmösti sanottu. Tunnetasollako tässä mennään? Mahdolliset lisämiljardit (15?) Suomelta rahoitusmarkkinoille ovat valtavia rahasummia. Mutta rahasta viis, kunhan "tehdään vastuullisia päätöksiä ja jatketaan linjaa, joka ei tuo EU:lle erityisiä ongelmia".
maanantai, 28. maaliskuuta 2011
Homokampanja päättyy - video pyörii yhä mielissä
Vilkasta keskustelua herättänyt "homouden vastainen" Älä alistu -kampanja on lopetettu ennen aikojaan. Kaikki pahoittelevat valtavasti sitä että nuori identiteettiään etsivä tyttö pääsi julkisesti kertomaan kokemuksensa siitä kuinka hän on päässyt selville seksuaalisuudesta Jumalan avulla. Viikon mittaiseksi suunnitellun Älä alistu -kampanjan video ei enää suoraan näy Nuotta.com-sivuston pääjuttuna. Kuitenkin vantaalainen tutkija Satu Times-Courier paheksuu sitä, että kamppanjan video on jäänyt pyörimään ihmisten mieliin ja aiheuttaa nyt ahdistusta ja pelkoa. "Tämä on selkeä kosto fundamentalistikristityiltä", sanoo Times-Courier.
perjantai, 25. maaliskuuta 2011
Rajatorppa tunnusti Libyan kapinalliset
Rajatorppa on tunnustanut Libyan kapinalliset maan todelliseksi hallitsijaksi ja on lähettämässä lähiaikoina lentoteitse suuren avustuslähetyksen maahan.
perjantai, 25. helmikuuta 2011
Obama puhui libyaa Ranskan ja Italian ja UK:n johtajien kanssa
Presidentti Obama on keskustellut Euroopan johtajien kanssa Libyan tilanteesta. Tarjoamme lukijoillemme pikasuomennoksen ulko maalaisesta artikkelista:
In separate phone conversations with French President Nicolas Sarkozy, Italian Prime Minister Silvio Berlusconi and British Prime Minister David Cameron, Obama "expressed his deep concern with the Libyan government's use of violence which violates international norms and every standard of human decency, and discussed appropriate and effective ways for the international community to immediately respond," the White House statement said.
= Separatisisissa puhelinmuunnoksissa.. Obama ilmaisi syvän huolensa.. sitten meidän pitäisi ilman muuta vastata kansainväisesti, sanoi The White House statement.
The statement said Thursday's discussions were to "coordinate our urgent efforts to respond to developments and ensure that there is appropriate accountability."
= Sitten meidän pitää koordinoida yrityksiä vastata kehitykseen niin että ne on oikeesti vakuuttavia.
U.S. officials have said all options were under consideration, including sanctions and enforcement of a no-fly zone, to try to stop the Libyan government from attacking protesters.
= Amerikan viranomaiset sanoi tutkivansa optioita, esim ei-kärpäs-vyöhykkeen perustaminen tai pysäyttää että Libyan hallitukseen ei hyökkäisi mielenosoittajia.
"President Obama presented the measures that the United States plans on taking."
= Presidentti Obama lahjoitti mittaustulokset mitä USA suunnittelee ottavansa.
In separate phone conversations with French President Nicolas Sarkozy, Italian Prime Minister Silvio Berlusconi and British Prime Minister David Cameron, Obama "expressed his deep concern with the Libyan government's use of violence which violates international norms and every standard of human decency, and discussed appropriate and effective ways for the international community to immediately respond," the White House statement said.
= Separatisisissa puhelinmuunnoksissa.. Obama ilmaisi syvän huolensa.. sitten meidän pitäisi ilman muuta vastata kansainväisesti, sanoi The White House statement.
The statement said Thursday's discussions were to "coordinate our urgent efforts to respond to developments and ensure that there is appropriate accountability."
= Sitten meidän pitää koordinoida yrityksiä vastata kehitykseen niin että ne on oikeesti vakuuttavia.
U.S. officials have said all options were under consideration, including sanctions and enforcement of a no-fly zone, to try to stop the Libyan government from attacking protesters.
= Amerikan viranomaiset sanoi tutkivansa optioita, esim ei-kärpäs-vyöhykkeen perustaminen tai pysäyttää että Libyan hallitukseen ei hyökkäisi mielenosoittajia.
"President Obama presented the measures that the United States plans on taking."
= Presidentti Obama lahjoitti mittaustulokset mitä USA suunnittelee ottavansa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

